torstai 13. helmikuuta 2014

#7 Mansikkapavlova

Selailin kesäloman kuvia ja tuli ikävä aurinkoa ja hellettä. Löysin myös kuvia mansikkapavlovasta, jota tein omien synttäreideni kunniaksi. Tästä haaveillen päätin tulla jakamaan ohjeen ja herkullisen kesäiset kuvat teidän kanssanne. Tätä ohjetta on todella helppo soveltaa esimerkiksi korvaamalla mansikat muilla marjoilla tai hedelmillä. Marenkiin saa uutta ilmettä suklaalla tai tummalla muscovadosokerilla. Valmista kakkua voi koristella vaikkapa pursotetulla kermavaahdolla tai sulatetuilla maito- ja valkosuklailla. Nauttikaa!

 

Tarvitset:
8 kananmunaa
1 dl sokeria
1 rkl sitruunamehua
2 dl vispikermaa
ripaus vanilijasokeria
1 l tuoreita mansikoita

1. Erottele kananmunanvalkuaiset ja kaada ne suureen kulhoon.
2. Vaahdota valkuaiset sähkövatkaimella tai yleiskoneessa ja lisää sokeri vähän kerrallaan.
3. Lisää joukkoon sitruunamehu.
4. Valkuaisvaahto on valmista, kun voit kääntää kulhon ylösalaisin, eikä vaahto liiku.
5. Laita leivinpaperi uunipellille ja muotoile valkuaisvaahto neliön muotoon, jonka reunat ovat keskustaa hieman paksummat.
6. Paista marenkia 125-asteisessa uunissa tunti - puolitoista tuntia.
7. Vaahdota kerma marengin jäähtyessä ja mausta se vanilijasokerilla.
8. Levitä kermavaahto marengin päälle ja kaada päälle mansikat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti